perjantai 24. syyskuuta 2010

Paskakapina nostaa päätään

Taaspa saimme kuulla eilisenä YLEn A-tuubin Sekaisin jätevedestä otsikolla paksua juttua muovikauppiaista, jotka ovat hyökäneet toistuvasti maaseudulla asuvien iäkkäiden kimppuun. Suomalainen uskaltaa onneksi ajatella myös itse ja jätevesiasetuksella uhkaileva kaupparatsu saa yleensä pakit. Yksin elävät vanhukset saattavat taipua uhkailun edessä ja niinpä seurauksena on kymppitonnin menetys kankkulan kaivoon.


Valhe-emävalhe-tilasto eli ympäristöministeriön virkamies antoi edelliselle ympäristöministerille valheelliset perusteet jätevesiasetuksen läpiviemiseen. Nyt kun petos on tullut esille olisi ollut oikea ratkaisu kumota väärin perustein laadittu laki, mutta niinpä kiemurreltiin antamaan periksi vain iäkkäille ja muutamille erityisryhmille. 


Miksi toimimattomia panospuhdistamoita saa myydä?? Miksi on valheisiin perustuvalla asetuksella luotu rahalle musta aukko, jonka miljardeilla voisi puhdistaa koko Itämeren. On irstasta, että ministeri tukee tällaista liiketoimintaa, jossa toimimattomiksi havaituille pienpuhdistamoille annetaan myyntilupa. TM Rakennusmaailma testasi pienpuhdistamot ja havaitsi kaikki köykäisiksi.


En ole tällä mielipiteelläni ympäristönsuojelua vastaan, mutta kannatan paskakapinaa, jos maaseudulla asuvat pakotetaan ostamaan hillittömän kalliita toimimattomia muovipurkkeja. Toki on selvää, että puhdistusmenetelmän saa valita vielä itse ja toimivakin menettely löytyy. 


Yksinkertaisin toimiva ratkailu on kaksivesijärjestelmä, jossa WC-vedet johdetaan umpisäiliöön ja harmaavedet suodatetaan sakokaivoilla ja johdetaan suodatuskenttään. Tällainen järjestely on todettu toimivaksi Suomenkin talvessa, vaikka käyttö olisi satunnaista tai pientä myytävänä olevien paskapajatsojen toiminnalle. Edelleenkin saavat betonirenkaiden tai muovipurkkien myyjät liiketoimintaa, mutta samalla ei jouduta ostamaan toimimattomaksi todettua harrastuskemiaa.


Bittitalkkari

maanantai 23. elokuuta 2010

Helle- ja myrskykesän jälkeen suursiivous

No ei oikeastaan ole tarvetta siivoukselle. Kirjoittaja on vaan ollut joko äärimmäisen laiska tai hillittömän kiireinen muissa asioissa. Bloggerin uudet iloiset taustat ja templat innoittivat taas kirjoittamaan jotain.


Kulunut kesä on ollut varsin poikkeuksellinen, mutta pääosin miellyttävä lomailijan kannalta. Ennenhän kaikki kesät oli lämpimiä ja talvet lumisia eikö niin, siis lapsena ollessa. Tämä kesänä rikottiin toistuvasti lämpöennätyksiä - ensiksi Lammilla ja sitten Liperissä. Olipa partiolaisillakin lämpöiset oltavat Evolla, siis melkein Raut-Kotkan naapurissa. Samoihin aikoihin tuli napsaistua oheinen videopätkä Hellettä Auttoisilla


On jotenkin outoa kun vanhat tutut paikannimet häviävät kartalta tai internetistä. Puhuin tässä Lammista ja Evosta, mutta uutisiinkin oli jo tarttunut kuntaliitokset, kun puhuttiin Hämeenlinnan Evosta - Häh? Koettakaapa käydä Lammin weppisivuilla www.lammi.fi vaikka hakeaksenne paikallisten yritysten tietoja. Ei ole Lammia, on vain Hämeenlinna -  Auttoisten kylän naapuri on Hämeenlinna -  siis lyhyt matka kaupunkiin!


Illalla 8.8 kello 22:30 tuli neljä hälytysviestiä puhelimeen: mökeiltä on mennyt sähköt. Minä olin tietenkin 170 kilometrin päässä mökeiltä. Vattenfallin automaattinen puhelintiedote sanoi ensin, että 17610 alueella on keskeytys, vikaa paikannetaan. Juupajuu, sitten ilmoitukset alkoivat pahenemaan, kun kuulutus ilmoitti lisäksi, että vian kesto yli vuorokausi. Kaikilla mökeillä oli vieraat joihin ei saanut yhteyttä -  kivaa! Pahalta näytti myös Vattenfallin websivulla, kun sähköt oli pois koko kunnasta ja pidemmältäkin. 


Kynttilänvalossa on tunnelmallista jos löytää kynttilät, sun muut valokeinot. Entäpä vesi-Wc ja ruoka, kun kaupatkin oli sähköttä kiinni. Raut-Kotka sijaitsee helppojen liikenneyhteyksien ja järvikaapelin päässä, joten päätien varrella sähköt tuli jo vuorokauden päästä myrskyn jälkeen. Vain yksi suuri kuusi oli kaatunut mökkien lähimaastosta. Monet eivät olleet yhtä onnekkaita.


Uutta kuntaa ollaan sorvaamassa Päijät-Hämeessä voimakkaasti ja Padasjoellakin kansan painostuksesta päätettiin järjestää neuvoa antava mielipidekysely mammutti-Lahteen liittymisestä. Kysely on juuri sulkeutunut, mutta tietoja ei ole vielä tihkunut tuloksista, josko ne sitten liittymiseeen vaikuttaa. Odotamme mielenkiinnolla mitä tapahtuu Padasjoen nettisivuille...


Bittitalkkari